Olemme usein korostaneet, että tuotteemme ovat avoimia ja yhteensopivia. Saamme monesti myös tiedusteluita siitä, mitä nämä asiat tarkoittavat puhuttaessa maanrakennuksen koneohjausjärjestelmistä. Siispä päätimme julkaista aiheesta blogikirjoituksen.
Novatron excavator
tiistai 9. joulukuuta 2014
perjantai 7. marraskuuta 2014
Pintamallit hyötykäyttöön myös yksityiselle sektorille
3D-pintamallien eli kolmiulotteisten työsuunnitelmien ajatellaan usein soveltuvan vain suuriin hankkeisiin, kuten tienrakennusprojekteihin. Novatronin yhteistyökumppanin 3D-KOPPI Oy:n perustajat Sami Rautkoski sekä Iiro Villman ovat asiasta eri mieltä.
– Useasti mielletään että pintamallinnus sopii vain isoihin hankkeisiin, mutta olemme monesti huomanneet, että hyödyt tulevat jopa paremmin esiin pienemmissä hankkeissa kuten talonpohjien rakennustöissä. Tämä perustuu siihen, että rakennusten perustusrakenteissa on useasti paljon luiskia ja erilaisia muotoja. Kun jokainen taitepiste pitäisi merkitä erikseen, mittausta on paljon. Jos kohteesta on tehty 3D-pintamalli ja kuskilla on käytössä koneohjausjärjestelmä, merkittävää säästöä tulee jo pelkästään mittauskustannuksissa, kertoo Sami Rautkoski.

torstai 2. lokakuuta 2014
Koneohjauksen hyödyt saneerauskohteessa
Haastattelimme maanrakennusyrittäjä Jani Saarista JASA Yhtiöt Oy:stä aiheesta koneohjausjärjestelmän hyödyt saneerauskohteessa. Saarisen lähes 20-vuotisen uran aikana kokemusta on kertynyt työskentelystä sekä koneohjauksen kanssa että ilman. Kohde oli Pirkkalan keskuskatu, jossa saneerattiin katurakenteet sekä vesihuolto. Katu kulkee asuinalueen läpi, mikä toi työhön omat haasteensa.
tiistai 16. syyskuuta 2014
keskiviikko 3. syyskuuta 2014
Tehoa pyöräkuormaajatyöskentelyyn koneohjausjärjestelmällä
Kiveliöntien työmaalla Rovaniemellä on meneillään uuden tien rakennus. Mittaa tielle kertyy
yhteensä 1,5 kilometriä. Rakennettavaa infraa on paljon, sillä osa Kiveliöntiestä saa viemäri -ja
vesijohtoverkostot.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)