Novatron excavator

Novatron excavator

torstai 2. lokakuuta 2014

Koneohjauksen hyödyt saneerauskohteessa

Haastattelimme maanrakennusyrittäjä Jani Saarista JASA Yhtiöt Oy:stä aiheesta koneohjausjärjestelmän hyödyt saneerauskohteessa. Saarisen lähes 20-vuotisen uran aikana kokemusta on kertynyt työskentelystä sekä koneohjauksen kanssa että ilman. Kohde oli Pirkkalan keskuskatu, jossa saneerattiin katurakenteet sekä vesihuolto. Katu kulkee asuinalueen läpi, mikä toi työhön omat haasteensa.


tiistai 16. syyskuuta 2014

Suomalainen teknologia apuna tsunamin korjaustöissä Japanissa

Vaikka Japanin suuresta maanjäristyksestä ja tsunamista on kulunut jo kolme vuotta, tuhojen jälkeiset uudelleenrakennus- ja siivoustyöt ovat vielä kaukana valmiista. Tuhoutuneiden rakennusten uudelleenrakentamisen lisäksi Japanin hallitus ponnistelee yhä tulvasuojien parantamisen kanssa.

























keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Tehoa pyöräkuormaajatyöskentelyyn koneohjausjärjestelmällä

Pyöräkuormaajan yleinen rooli työmaalla on hiekan ja murskeen vastaanotto, rakennekerrosten tekeminen vaadittuun korkoon, sekä esimerkiksi kaivojen ja putkien kuljettaminen sijoituspaikkaan. Ohjaamon etukulmissa olevista paikannusantenneista voi päätellä, että kuvan koneeseen on asennettu 3D-koneohjausjärjestelmä.




















Kiveliöntien työmaalla Rovaniemellä on meneillään uuden tien rakennus. Mittaa tielle kertyy
yhteensä 1,5 kilometriä. Rakennettavaa infraa on paljon, sillä osa Kiveliöntiestä saa viemäri -ja
vesijohtoverkostot.

perjantai 22. elokuuta 2014

Infra-alan kehitys ja tietomallinnus (BIM)

Artikkeli kuvaa tietomallinnuksen (Building Information Modeling, BIM) merkitystä maanrakennusalan tuottavuuden kannalta. Infra-alan tuottavuutta voidaan parantaa edistämällä avoimiin rajapintoihin perustuvien tietojärjestelmien sekä tietomallinnuksen käyttöönottoa.


Tietomallinnus tarkoittaa prosessia, joka perustuu hankkeen kaikkien työvaiheiden läpi kulkevaan tietomalliin. Tietomalli koostuu projektin koko elinkaaren aikaisesta tiedosta, joka on tallessa digitaalisessa, yhteisesti sovitussa muodossa. Tietoa kerätään työn edetessä vaiheesta toiseen, jolloin myös rakentamisesta ja ylläpidosta jää asianmukainen dokumentaatio.

perjantai 1. elokuuta 2014

Novatron – MADE IN FINLAND

Tämänkertaisessa blogitekstissä esittelemme tuotekehitysosastomme toimintaa.

Ohjelmistokehitys, 3D-mittausohjelmistot, laitteistosuunnittelu, tutkimusprojektit... Muun muassa tästä kaikesta vastaa Novatronin tuotekehitysosasto, jonka vetovastuussa toimii tuotekehityspäällikkömme Visa Hokkanen. Visan urapolku alkoi jo vanhassa toimipisteessä Tampereen Rasulankadulla, jossa hän aloitti tuotannon kesätyöntekijänä vuonna 2002. Myöhemmin Visa on työskennellyt ohjelmistokehityksessä 2D- sekä 3D-mittalaitteiden parissa, ja vuodesta 2008 hän on toiminut tuotekehityspäällikkönä.