Novatron excavator
tiistai 24. kesäkuuta 2014
Koneohjausjärjestelmää hankkimassa? Ostajan pikaopas.
Koneohjausjärjestelmien saavuttaessa yhä vankempaa jalansijaa maanrakennusalalla, entistä useampi maanrakennusurakoitsija harkitsee järjestelmän hankintaa. Maanrakennusalalla 3D-mallinnuksen hyödyntäminen on yleistymässä kovaa vauhtia ja urakoitsijoilta toivotaan 3D-järjestelmää johon pintamallit voi syöttää. Vaikka koneohjausjärjestelmät ovat olleet markkinoilla jo pitkään, kaikki eivät ole niihin tutustuneet ja oikeanlaisen järjestelmän hankinta voi olla hankalaa.
Olemme keränneet alle muutamia pääkohtia joita kannattaa miettiä ennen järjestelmän hankintaa:
perjantai 30. toukokuuta 2014
Novatron - MADE IN FINLAND
Aloitamme uuden blogipostausten sarjan, jossa esittelemme eri osastojamme. Tässä blogitekstissä käymme lyhyesti läpi tuotanto-osastomme toimintaa. Muiden osastojen esittelyt ovat vuorossa myöhemmin.
| Pirkkalassa saman katon alla toimivat tuotekehitys, tuotanto, myynti ja huolto |
Tuotteemme suunnitellaan ja valmistetaan Pirkkalassa, josta ne toimitetaan kaikkialle Suomeen sekä ulkomaille. Vienti vetää hyvin, sillä yli puolet tuotteista toimitetaan ulkomaisille asiakkaille. Asiakaskuntaa löytyy niin Euroopasta, Amerikasta kuin Aasiastakin. "Saksaan lähtee toimituksia viikoittain", kommentoi tuotantopäällikkö Pasi Syrjänen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
